Olen viimeaikoina miettinyt paljon omia juuriani, minuuttani sekä potentiaaliani.
Myös rohkeutta, rakkautta, pelkoa, syyllisyyttä, häpeää ja monia eri tunteita. Nämä kaikki ajatukset herättävät minussa paljon ajatuksia ja kysymyksiä mitä itse olen miettynyt ja haluan myös heittää sinulle nämä kysymykset mitkä ovat minua herättäneet tänään.

Kuka olet syntyessäsi?
Muututko kun kasvat vanhemmaksi? Oletko eri ihminen kasvettuasi vai ”vain” kasvanut sinä?

Nämä kysymykset lähtivät ajatuksesta, jos tapaisin itseni lapsena, vaikka 5-vuotiaana, puhuisinko 5-vuotiaalle Silvialle samalla tavalla kuin aikuiselle Silvialle?
Myönnän…valitettavasti, en aina. Varsinkaan kun mieli on alla päin, silloin ihan hävettää miten puhunkaan itselleni. Enhän ikinä sanoisi niitä asioita ystävilleni, ainakaan sillä äänensävyllä millä itselleni pään sisällä. Tämä on herättävä ajatus ja harjoitus. Suosittelen. Kaiva itsestäsi lapsuuden kuva esiin ja tee sama harjoitus.

Mieti, miten tänään tai tämän viikon aikana olet itsellesi puhunut. Katso lapsuuden kuvaa ja kysy itseltäsi rehellisesti; sanoisitko samat asiat tuolle pienelle pojalle tai tytölle ?
Oli vastaus mikä vain, niin luultavasti ainakin ajatuksia herättävä.

Itse uskon siihen että vaikka kuinka aikuistuisimme, kasvaisimme, menisimme naimisiin, meistä tulisi puoliso jollekin tai vaikka äiti tai isä lapsellemme, tai oli se rooli mikä vain, olemme silti sisällämme se sama pieni lapsi. Lapsen/vauvan sielu on silmissäni kaunein ja puhtain, sitä ei ole opetettu tuntemaan esim. häpeää siitä että hän on oma itsensä.

Usein maailman ympäristö luo ympärillemme olettamuksia mitä opimme haluamattammekin joka luo aikuis-ikään vääränlaisia toimintamalleja ellemme itse havahdu ja pura niitä. Nämä olettamukset voivat olla paineita olla tiettyyn muottiin mahtuva äiti, puoliso tai riittämättömyyden tunteminen työtehtävissä.

Wikipedia: ”Itsetunto eli omanarvontunto tarkoittaa tietoisuutta omasta arvosta, itsekunnioitusta. Itsetunto ei liity välttämättä juurikaan siihen, kuinka menestyksekäs ihminen tosiasiassa on, vaan kysymys on oman itsensä hyväksymisestä ja omiin mahdollisuuksiin uskomisesta.”

Mietin vain, kuinka paljon helpompaa ja kauniimpaa elämä ja itselleen kauniisti puhuminen olisi kun rakastaisimme itseämme ja luottaisimme itseemme. Jos itsetunto ja terve itserakkaus olisi jokaisella meillä kehityksen alla edes välillä, uskoisin tai ainakin toivoisin että oma suhde itseemme olisi rakkaudellisempi, puhtaampi ja armollisempi. Tätä mielestäni on hyvä miettiä ja työstää. Onneksi äärettömän lohduttava tekijä on se, että vaikka emme aina itse rakastaisimme itseämme, rakkaus on meissä jokaisessa, se on meille annettu lahjaksi ja käytettäväksi.
Yksi lempi lauseistani ja ”motoistani” mitä rakastan esim. häissä viljellä vieraskirjoihin on ”Rakkaus on ainut asia mikä kasvaa tuhlatessa, tuhlatkaamme kunnolla”.
Toivon että tätä tuhlataan ja kasvatetaan yhdessä!

Rakkaudella, Silvia