Vuosi on kääntymässä jälleen loppuunsa, enää alle 30 pv tätä vuotta. Uskomatonta että ollaan tässä vaiheessa vuotta jo nyt. En tiedä sinusta joka tätä luet mutta minulle tämä vuosi on ollu aivan super pitkä ja oikeastaan huokaisen syvään helpotuksesta että tämäkin vuosi on pian eletty.
Ennen olisin tähän aikaan vuodesta pysähtynyt miettimään tulevia tavoitteita.. nyt tämän tullessa mieleen tulee ennemmin henkinen oksennus. Ei kiitos. Ei, ei, ei, ei.
Olen pitkään seurannut tavoittellisia ihmisiä ja oppinut heiltä paljon mutta jostain syystä mitta rupeaa tulemaan täyteen. Tällä kertaa loppuvuodesta huomaan vältteleväni kaikkia tavoitteellisia podcasteja, webinaareja tai työkirjoja. Aina ei tarvitse määritellä koulu arvosanoilla mennyttä ja tulevaa vuotta jotta tietää että se mitä on ollut, on ollut juuri sitä itseään ja tulevassa toivon mukaan näkyy jotain uutta, kiehtovaa ja tuntematonta.

Yritän selittää itseäni hieman. Tavoitteiden asettamisessa ei ole mitään huonoa jos se asetetaan ns. ohjaavaksi suunnaksi. Silloin kun se on ainoa mikä pyörii mielessä ja sen saavuttaminen stressaa eikä itse matka ole ihanaa, sanon että se on perseestä.
Olen oppinut viimeisen viiden vuoden aikana verkostomarkkinointi työni kautta tekemään itselleni tavoitteita ja miettimään ”mitä haluan saavuttaa?”.
Nämä tavat ovat olleet itselleni äärettömän tärkeitä, varsinkin kun aikaisemmin tuo unelmoinnin ja tavoitteiden ajattelu on ollut aivan vieras tapa ja oma ajattelutapa on ollut hyvin vaatimaton. Tämä on auttanut avaamaan silmiä mahdollisuuksille ja rohkaissut unelmoimaan muustakin kuin mitä nyt jo on.

Viime vuoden loppu oli itsellä kaikkea muuta kuin ihanaa aikaa ja ajattelin mystisesti, että kun kello lyö uuden vuoden vaihdoksessa 00:00, niin vanha jää taakse ja uusi valkoinen kangastaulu on edessä maalattavaksi. Koin kuitenkin viime vuoden vaihdoksessa äärettömän pettymyksen itseeni ja elämään, kun ei tätä mystistä siirtymää tapahtunutkaan.
Odotin varmaankin Tuhkimo -tarinan tapaista muutosta keskiyön kellon lyödessä. Pettymys oli suuri kun samat tunteet, kykenemättömyys ja riittämättömyys siirtyikin tähän vuoteen mukana vaikka en itse niin olisi halunnut.
Elin suurta kriisin ja identiteetin haku aikaa monen asian summana ja jälkikäteen on aivan selvää että nämä tarvitsivat juuri sen ajan minkä ne ottivat, mutta sillä hetkellä sitä ei todellakaan kiinnostanut alkaa koska -> tavoitteet -> uusi vuosi, uusi minä! -> tekemisen meininki! Tähän haluaisin lisätä että sosiaalisen median asettamat tavoite maalailut ja ”parempi minä” kuvat saattavat tuottaa juuri tämän ahdistus olettamuksen, ellei siitä sitten ole juuri sillä hetkellä aidosti innostunut.

”Uusi vuosi, uudet kujeet, uudet mahdollisuudet, uudet tavoitteet.. Tee, tee, tee, TEE!”

 

Paperiin on helppo kirjoittaa tavoitteita mutta, entäs jos ne eivät olekaan sillä hetkellä mahdollisia? Tai, jos ne on mahdollisia, mutta tulee mutkia matkaan ja tavoite minkä ensin asetit, muuttuukin?
Kuinka pettyneeksi itsensä tuntee tai ajaa maan rakoon, jos tai kun tavoite ei täyty.
Entäs jos tavoite -sanana ei olisi niin tavoitteellinen ? Mitä sitten tapahtuu jos vähän löysää tahtia ja nauttiikin matkasta ?

Unelmakartan aion silti tehdä tämän tai seuraavan vuoden puolella mutta en hammasta kiristellen. Luultavasti kummitytön kanssa vain lehtiä leikellen ja nautiskellen. Se mitä tulee niin tulee; Pidetään kaikelle tulevalle ovet auki ja nautitaan matkasta.
Tee tavoitteet jos se hyvältä tuntuu, älä tee jos se ei tunnu hyvältä.
Tuleva loppu vuosi sekä alkava uusi vuosi tulee joka tapauksessa olemaan SUN vuosi ja mulla MUN vuosi, eikä sitä vie kukaan pois, tavoitteitta tai tavoitteiden kanssa.
Muista kuunnella itseäsi ja älä anna ulkoisten asioiden vaikuttaa omiin tavoitteisiin ja ajatuksiin liikaa, tiedän kuinka helposti se saattaa tapahtua. Kun ehdit niin pysähdy ja kuuntele itseäsi, sä kyllä tiedät mitä sä kaipaat juuri nyt.

Kiitos kun sain purkaa ja kiitos kun luit. Ihanaa loppuvuotta jokaiselle,

Rakkaudella, Silvia