Tuotteet

Reilu viisi vuotta sitten otin käyttööni FitLine – tuotteet optimoidakseni ravitsemustani. Aloitin tuotteiden käytön, koska tein silloin liikunnanohjaajana koko päivä työtä ja minusta tuntui että keho ei toiminut kuten sen pitäisi, jos kaikki asiat olisivat tasapainossa.
Ensimmäinen tunne tuotteista oli että ”onpas hyvän makuisia, ei tarvitse edes pitää nenästä kiinni” ja parin viikon aikana huomasin tuotteiden vaikuttavan positiivisesti jaksamiseeni, aineenvaiduntaani sekä palautumiseeni. Kun kuukaudet vierivät, huomasin myös merkittävää tukea omaan vastustuskykyyni ja sille tielle olen jäänyt. Yksi juoma joka ikinen aamu ja joka ikinen ilta. Helppoa ja yksinkertaista. Tärkeä asia itselleni on myös se että edelleen vuosien jälkeen tunnen tuotteiden vaikuttavuuden ja tiedän niiden olevan laadukkaita ja puhtaita.

Olen aina pitänyt hyvinvointia tärkeänä asiana ja vuosien varrella oppinut myös sen kokonaisvaltaisesta vaikutuksista. Terveellinen ja monipuolinen ruokailu on minulle tärkeää mutta samalla tykkään myös nauttia elämästä monipuolisesti. Välillä se saattaa pitää sisällään koristellun tuorepuuron marjojen kera, smoothien tai välillä herkullisen pitsan. Koska tiedän että koko ajan tasapainossa oleva ruokavalio aiheuttaisi minulle vain lisä stressiä sillä arjen haasteet ovat… no haasteita, niin pidän äärettämön tärkeänä ravinnon optimointia. Eli ruokavalion tukemista omassa arjessani. Tämän takia ajattelen laadukkaiden ravintolisien olevan tärkeä osa kokonaisuutta, ja siksi valitsen FitLine tuotteet. Näin takaan, että saan joka ikinen päivä tarvittavat ravintoaineet, ja samalla tulee nautittua myös nesteitä lisää, mikä on aina positiivinen asia!

Aloitin FitLine matkani tekemällä Kehokuuri aineenvaihdunta ohjelman jonka aikana ja sen jälkeen FitLine optimaalisetti on ollut osa päivä rutiinejani alusta asti. Aamuni alkaa PowerCocktaililla mihin tulee basicin ja activizen yhdistelmä. Tällä pidän huolen suolistostani, vastustuskyvystä ja saan energiaa päivään.
Ensimäinen asia herätessäni on kävellä keittiöömme tekemään aamujuomat minulle sekä miehelleni, aamu ei ala samalla tavalla ilman aamujomaa. Edelleen aamujuoman juominen tuo aina hymyn huulille ja hyvän heräävän tunteen kehoon ja pääsen valmistumaan tulevan päivän touhuihin. Illalla nautin restorate juoman, ns. laturi juoman. Tämä tuote on minulle tärkeä palautumiseen ja sen takia se on saanut toisen nimen ”laturi”, sillä aivan kuten älypuhelin tarvitsee latauksen, niin tarvitsen minäkin. Olin sitten tehnyt jotain tai en. Tämä tuote huolehtii happo-emäs tasapainosta, antaa luustolle tärkeitä ravintoaineita, hoitaa ihoa ja hiuksiani, sekä auttaa palautumaan päivän rasitteista.

FitLine tuotteet ja yritys niiden takana muuttivat elämääni enemmän, kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Olen saanut tutustua upeisiin ihmisiin, saanut upeita ystäviä, päässyt unohtumattomille ulkomaanmatkoille sekä mahdollisuuden kehittyä ja kasvaa ihmisenä mielettömän paljon. Jos sinua kiinnostaa myös toteuttaa omia unelmia, parantaa taloudellista tilannetta ja olet hyvinvoinnista kiinnostunut tai sinua kiinnostaa vain kokeilla tuotteita niin laita rohkeasti viestiä! 

Alle olevasta linkistä pääset shoppailemaan verkkokauppaani, ja voit samalla tutustua koko FitLine ja FitLine Skin valikoimaan!
Verkkokaupasta pystyt tilaamaan yksittäisiä tuotteita ilman sitoutumista. Kun kiinnostut kestotilaus mahdollisuudesta, hinnat optimaali-setti paketille on aina -10% –  -30%, riippuen tilaus tavasta minkä haluat. Tästä saat lisätietoa kysymällä. 

                                                    VERKKOKAUPPAAN